| Tänään aamu valkeni kauniisti. |
Kevyt 20 km
Tänään heräsin klo 05:40 ja katsoin ovesta ulos –
sysipimeää, mutta onneksi ei satanut. Aamutoimien jälkeen päätin lähteä tutulle
2o km:n reitille St. Patrickin kierros ja sieltä maaseututietä aina 10 km:iin
saakka. Tänään ilma oli tuulinen, mutta pilviä ei näkynyt taivaalla, joten emme
saa tänään sadetta.
Aloitin rauhallisesti 6:15 min/km vauhdilla. Alamäkien
tullessa kuvioihin juoksuni tietenkin nopeutui.
Otin kameran mukaani, jos
vaikka matkan varrelta löytyisi jotakin kiinnostavaa kuvattavaa ja löytyihän
paljonkin. Koska oli lauantai, ei näkynyt koululaisia, eikä paljoa töihinkään
menijöitä. Hiekkatiet oli lanattu tasaisiksi, joten askeltaminen oli helppoa ja
turvallista. Juoksijoita sen sijaan tuli sekä vastaan, että ohitti minut
silloin tällöin.
Kulku tuntui voimalliselta ja niinpä vauhti välillä kasvoi ollen
nopeimmillaan 5:10. Paikallisia lapsia näkyi kurkkivan useammalta pihalta –
ihmettelivät valkoihoista miestä. Kyllä sieltä yleensä tuli vastauksena hymy,
kun heitä tervehdin. Tiet eivät pöllynneet kovasta tuulesta huolimatta – sade ja
lanaus olivat kovettaneet teiden pinnat, eikä paljoa irtohiekkaa näkynyt.
Juoksu eteni hyvin koko matkan. Tuttuun tapaan pysähdyin
kioskilla ostamassa juomaa – nyt oli vuorossa Krest, Lemon Bitter. Viimeiset
kolme km oli nousua – onneksi jaksoin juosta mäetkin. Leirikeskukseen pääsin
ajassa 1:56 (keskivauhti 5:49 min/km) – kevythän tämän treenin tulikin olla.
Sitten aamupalalle, minkä jälkeen menin suihkuun ja uimaan. Vuorossa oli n. 1 ½
tunnin lepo.
Kevyttä 10 km
Päivän toinen juoksu tuli tehdyksi vaihteeksi
päinvastaisessa suunnassa kuin aiemmin. Suuntasin Eldoretin suuntaan polkua 4,5
km:n verran ja sitten käännyin Kamarinyn urheilukentän kierrokselle. Tästä
kertyi kokoon kymppi ajassa 58:31 (keskivauhti 5:51). Oli mukava juoksu näinkin
päin.
Sitten oli vuorossa suihku ja uinti sekä lounas, jolla
tarjoiltiin risottoa ja linssikastiketta sekä salaattia, joka sisälsi kurkkua,
tomaattia, maissia ja ananasta. Ei ollut kovin ruokahalua, mutta tiesin, että
syötävä oli kunnolla, että jaksaa leirin loppuun saakka kunnialla. Sitten
tunniksi levolle.
Hierontaa, Zipporahin
tapaaminen ja käynti markkinoilla Itenin keskustassa
Tänään oli jälleen hierontapäivä. Päätin kuitenkin kävellä
ensin jonkin matkaa Itenin keskustaa kohti. Poikkesin parissa myyntikojussa –
toista niistä piti menneiltä vuosilta tuttu Zipporah. Hän on kenialainen lyhyen
matkojen naisjuoksija, joka käy HATCin kuntosalilla. Vaimoni Ulla aikoinaan
tapasi hänet kuntosalin venyttelytunneilla useasti. Zipporah seurustelee HATCin
yhden vartijan kanssa. Zipporah lähetti sydämelliset terveiset Ullalle ja
kiitti vielä kerran pari vuotta sitten antamastamme tuesta hänelle. Hän oli nyt
elämäänsä todella tyytyväinen.
Sitten kiiruhdin Matatulla Juliuksen hierontaan. Jalat ovat
pysyneet hyvässä kunnossa Juliuksen käsittelyn ansiosta. Tämän jälkeen onkin
sitten viimeinen hierontakäynti ensi viikon maanantaina. Juliuksen hierontaa
tulen kaipaamaan Suomessa. Juliuksen veroista hierojaa en ole toistaiseksi löytänyt
kotimaasta.
Paluumatkalla päätin käväistä itenin keskustan lauantai-torilla.
Keskustan urheilukentän reunat olivat täynnä kaikenlaisen tavaran, vaatteiden
ja vihannesten sekä hedelmien myyjiä. Kuhina oli valtava – oli markkinatunnelmaa!
Hedelmät näyttivät tosi tuoreilta. Aurinko paistoi edelleen lämpimästi. Palasin
leirikeskukseen moottoripyörän kyydissä.
Pureuduin seuraavaksi blogin päivittämiseen. Toivottavasti
saan tänään ottamani kuvat teille katsottavaksi. Kymmenen minuutin kuluttua
tarjoillaan päivällistä.
Huomenna minulla on sama mokoma 20 km + 10 km juostavana -
toivottavasti jaksan suoriutua huomisen treeneistä ainakin yhtä hyvin kuin
tänään.
Hyvää lauantain ja viikonlopun jatkoa teille.
Terveisin Harri
PS. Hyvää ja antoisaa Afrikan matkaa Karille ja hänen vaimolleen - nauttikaa!
Kuvia St. Patrickin reitin varrelta:
Kuvia St. Patrickin reitin varrelta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti