| Keskellä päivää juoksija hikoilee kunnolla ... |
Kiihtyvää 20 km
Aamutoimien jälkeen olin jo klo 06:30 suorittamassa päivän
ensimmäistä treeniä, 20 km kiihtyvää. Ilma oli melko viileä, mutta taivas selkeä,
joten päivästä tulee kuuma. Jaoin juoksun kahteen osaan: ensimmäisen lenkin
tein St. Patrickin mäkistä reittiä juosten ja sieltä leirikeskukseen, josta
jatkoin Eldoretin suuntaan polkua pitkin. Tänään kulki melko hyvin ja askellus
oli kevyt ja juoksu tuntui voimalliselta. Mäet tulin ylös mukavasti juosten.
Ensimmäiseen kymppiin sain kulumaan aikaa n. 58 minuuttia ja nopeampaan
osuuteen n. 50 minuuttia. Vauhtini vaihteli välillä 6:15 – 4:17. Sain nostettua
vauhtini viimeiselle kahdelle kilometrille välille 4:17-4:22. Kokonaisaika
kiihtyvälle 20 km:lle oli 1:48 (keskivauhti 5:23). Todella onnistunut ja tärkeä
treeni (tätä mieltä olivat myös Michel ja Jussi). Palasin moottoripyöräkyydillä
takaisin leirikeskukseen.
Suihkun jälkeen uinti tuntui autuaalliselta ja palauttavalta.
Seuraavaksi aamupalalle, mitä seurasi runsaan kahden tunnin lepo.
| 20 km kiihtyvää onnistui tänään erinomaisesti |
Kevyttä 8 km
Sitten oli riuhtaistava itsensä vielä keskipäivän kuumaan
kevyeen 8 km:n lenkkiin. Huonoista viime kokemuksista huolimatta valitsin
vanhan urheilukentän vierestä vievän maisemareitin, vaikka tielle oli ajettu
suurikivistä hiekkaa. Aurinko porotti suoraan ylhäältä – oma varjo muodostuu
ympyräksi juoksijan jalkoihin näin keskipäivällä. Tämän treenin pidin todella
kevyenä ja hitaana – eikä tehnyt mielikään juosta yhtään rivakammin. Näin
runsaasti karjaa paimentavia kenialaisia sekä ympäristöä, josta saatte
jonkinlaisen kuvan alla olevasta kuvasarjasta. Hikisenä ja uupuneena palaan
leirikeskukseen ajassa 52:03 (keskivauhti vain 6:30) – hitaasti hyvää tulee - palauttava lenkki :)
| Itenin kylä sähköistyy kovaa vauhtia. |
| Meinasin kompastua tänään tällä kivisellä hiekkatiellä. |
| Laiduntajia täällä riittää ... |
| Lehmät osaavat kotiinsa jopa ilman paimenta. |
| Pienin näkemäni karjapaimen :) |
| Jokaiselle jotakin paikallisessa pienessä kioskimyymälässä. |
Makeassa iltapäiväunessa
ja saunassa!
Jälleen suihkun ja uinnin kautta ruokailemaan. Nyt meille
tarjoiltiin riisilihapataa ja ruskeaa kastiketta sekä kaali-porkkana -raastetta.
Seuraavaksi menin nukkumaan. Nukuin sikeästä n. 2 ½ tuntia iltapäivällä ja
heräsin puhelimen herätykseen – näin sikeästi en ole vielä täällä nukkunutkaan
päivällä.
Pirteänä kävin iltapäiväteellä klo 16:45 ja sitten kävin
kuntosalilla venyttelemässä, jotta huomisen aamun kevyt 15 km onnistuisi
kivuttomasti. Kuntosalilta tullessani vastaan käveli britti-juoksija Franco,
joka pyysi minua mukaansa saunaan. Voi ihanuus, sauna oli riittävän kuuma ja
kiukaalta sai mukavat sihisevät löylyt. Sauna kruunasi päivän!
Sitten blogin kimppuun ja päivälliselle klo 19. Tänään on
tarjolla pitkästä aikaa kalaa.
Hyvin ja nopeasti lauantai kului ainakin täällä Keniassa –
entä miten siellä Suomessa? Siellä kuulemma ainakin Tampereen korkeudella
jatkuvat pikkupakkaset, joten ulkoiluun on ihanteelliset olosuhteet.
Voikaa hyvin! Hyvää lauantai-illan jatkoa ja tietenkin
antoisaa tulevaa sunnuntaita.
Huomiseen!
Terveisin Harri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti