| Täällä kun sataa, niin ruskeaa vettä lainehtii joka puolella. |
Sateen jälkeen uimavesi oli lämmintä. Veden pinnalta nousi
höyryä ja pilvien lomasta alkoi aurinko paistaa – ehkä tästä lepopäivästä tulee
vielä auringonottopäiväkin. Hyvästelen brittiläisen juoksijan Francon, sillä
tänään hänen leirinsä on päättynyt – mukava saunakaveri! Menen aamiaiselle.
Puolen tunnin levon jälkeen pesin likapyykkini – ehkä viimeisen
kerran tällä leirillä. Olen nyt oppinut oikean pesutekniikan, jolla saa
hiekkapölystä jääneet ruskeat likalaikut häviämään: kylmään veteen Omoa ja
siihen likoamaan hetkeksi. Pienellä hankaamisella tahrat ovat poissa. Tämän
jälkeen voi sitten jo käyttää kuumaa vettä ja huuhdella sillä monta kertaa.
Lopputuloksena vitivalkoista ja puhdasta!
Iltapäivän viettoa
Sitten onkin aika lounaan, minkä jälkeen käyn Itenin
keskustassa ostoksilla. Päätin olla menemättä Eldoretin kaupunkiin, johon
hukkuu aikaa lähes puoli päivää. Voin ehkä pysähtyä Eldoretissa ensi viikon
tiistaina Hassanin kyyditessä minua Itenistä Eldoretin kautta Nairobin
lentoasemalle – katsotaan. Yhtäkkiä alkoi voimakas ukkoskuuro, vettä tuli
taivaan täydeltä – onneksi olin juuri kaupassa. Sateen tauottua hyppäsin
moottoripyörän kyytiin ja pääsin nopeasti takaisin leirikeskukseen. Tästä ei
todellakaan tullut auringonottopäivää!
Oli aika teen ja sämpylän. Seuraavaksi suuntasin
kuntosalille venyttelemään. Kuntosalirakennus oli nyt tänään mukavan viileä
sateisesta ilmasta johtuen. Blogipäivitys houkutteli. Hoidin työasioita
puhelimessa Pasilan suuntaan (kesti yli tunnin), minkä jälkeen olinkin valmis
lähtemään päivälliselle.
Jälleen sataa – pesty pyykki ei ehtinyt kuivua päivän aikana,
joten on katsottava tarkemmin, mitä päällensä laittaa huomisiin treeneihin. Jussin viestin mukaan Väätäinen treenasi aikoinaan savanneilla usein ilkosillaan :)
On saapunut ilta ja aika toivottaa teille Hyvää yötä sekä
antoisaa huomista torstaita.
Terveisin Harri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti