torstai 3. maaliskuuta 2016

Toinen lepopäivä


Rakkaalle Ullalle paikallisia kukkia! Mukavia hiihtolenkkejä!

Lepopäivän aloitin nousemalla sängystä vasta klo 07:45 – erittäin poikkeuksellista. Nukuin melko rauhattomasti yön katsellen erilaisia unia – ehkä leirin kova aloitus on saanut mielessä liikkumaan kaikenlaista. Kanadalainen Reid Coolsaet kertoi yhtenä päivänä leirillä, että on luonnollista nähdä eriskummallisia unia näin korkeassa ilman alassa – vieläkin korkeammalla unet muuttuvat entistä mahdottomimmiksi.

Pyykin pesua 

Suihkun jälkeen pulahdin uima-altaaseen ja sitten rauhassa aamupalalle. Hieno ettei ollut mitään kiirettä. Sitten lepäilin hetken sängyssäni. Pyykkiä oli ehtinyt kertyä sen verran, että oli ryhdyttävä sitä pesemään. Tänään oli melko tyyni ja aurinkoinen ilma, joten pyykki kuivui nopeasti ja pysyi myös narulla ilman pyykkipoikia.

Käynti Sophyn perheen luona

Soitin HATCin entiselle Sophy -siivoojalle ja kysyin, voisinko käydä katsomassa hänen perhettään n. parin kilometrin päässä leirikeskuksesta vanhan urheilukentän lähellä. Sophy oli kotona ja toivotti puhelimessa tervetulleeksi. Kävin Lornah Kiplagatin siskon Monica Kiplagatin kioskista ostamassa kaikenlaista suuren perheen arkeen sopivaa: mm.  ruoka-aineita, pesuaineita, leipää, muffinsseja ym. parin muovikassillisen verran. Otin kioskilta moottoripyöräkyydin leirikeskukseen, josta kävin nappaamassa muut tuliaiseni Sophyn perheelle ja sitten jatkettiin kyydillä eteenpäin.

Sophy oli odottamassa tien varressa saavuttuani perheen pellon syrjään. Iloisen ja nauravana Sophy otti minut vastaan. Hetimmiten hän kyseli Ulla vaimoni vointia ja muisteli kaiholla käyntiämme Ullan kanssa pari vuotta sitten. Minulle järjestyi tänään yllätys, sillä Sophyn 21 -vuotias tytär Sharon oli saapunut eilen kotiin Nairobin hoitajaopistosta. Halauksille ei meinannut tulla loppua. Kumpikin totesivat, että meidän (Ullan ja Harrin) voimin Sharon pääsi opiskelemaan ja on kyennyt maksamaan lukukausimaksunsa 2 ½ vuoden aikana. Sharon esitteli välitodistuksiaan, jotka olivat parasta A-luokkaa. Sharon kertoi, että on enää yksi tentti suoritettavana ja sitten heidät (hänen luokkansa opiskelijat) laillistetaan terveydenhoitajiksi runsaan kuukauden kuluttua huhtikuussa. Varsinaiset seremoniat terveydenhoitajille ja muille samana vuonna valmistuville järjestetään Nairobin opinahjossa kuluvan vuoden marraskuussa. Huhtikuun jälkeen Sharon kykenee jo tekemään oikeita terveydenhoitajan töitä. Onpa todella upeaa!!!

                                                   Onnelliset tytär Sharon ja äiti Sophy

                                            Kenialaista naiskauneutta - Sharon


Iloinen jälleennäkeminen 3.3.2016


Tytär saapunut Nairobista Iteniin kotiin.
Sharon kiittää opintotuestaan.

Vanhimman tyttäreni Ulriikan ja Martti-Veikon häitä vietettiin viime vuoden elokuussa. Minulla oli mukana heidän häissään otettu perhepotretti, josta Sophy ja Sharon olivat otettuja ja kyselivät kaikkien osapuolten kuulumisia. Kumpikin lähetti lämpimät ja kiitolliset terveiset niin Ullalle ja koko perheelle kuin Jussi juoksijakaverille.

Ulla ja Harri Sophyn perheen luona helmikuussa 2014
Sharon kirjoitti minulle muistilappuun Sophyn perheen kaikkien lasten (kuusi tyttöä ja nuorin poika) nimet ja iät: Janet - 24 vuotta ja naimisissa, Sharon - 21 vuotta ja Collegessa, Mercy - 18 vuotta - Form 4, Maximilla - 15 vuotta ja Form 1, Betsy - 12 vuotta ja Standard 7, Vivian - 8 vuotta ja Standard 5 sekä kuopuspoika Elphas - 4 vuotta ja päiväkodissa.

Vanhin lapsista on jo naimisissa ja heille on syntynyt kaksoset hiljakkoin. Sharonin lisäksi kaksi hänen siskoaan ovat koulunsa huippuoppilaita – toinen haluaisi lääkäriksi ja toinen opettajaksi. Sophy äiti on todella ylpeä lapsistaan.

Sophy kertoi, että Passion hedelmätarha on tuhoutunut alueen muiden viljelijöiden vastaavien hedelmätarhojen tavoin. Syyksi epäillään liiallista taivaalta tulevaa otsonia – tiedä häntä? Perhe on alkanut istuttaa sypressiä ja muita rakennusmateriaaliksi kelpaavia puita. Sophyllä on käsin poljettava Singer ompelukone, jolla hän ompelee perheensä lasten vaatteet ja nyt uutena tuotteena on suuret aluskankaat papujen ja jyvien aurinkokuivausta varten. Sinnikäs on Sophy yrittämään. Hänen miehensä on pullosta naukkailija, eikä siten paljon osallistu perheen toimeentulon kartuttamiseen – todella ikävää! Lapsissa on tämän perheen tulevaisuus – upea asia! Perheen elämä jatkuu …

Kiiruhdin leirikeskukseen lounaalle. Sitten runsaan tunnin mittainen lepo.

Vadelma-banaani -piirakoita

Olimme sopineet HATCin keittiöhenkilökunnan kanssa, että opastan heitä suomalaisen pullataikinan valmistamisessa ja siitä teimme vadelma-banaani -piirakoita. Taisimme pyöräyttää niitä yli 100 kappaletta ja lisäksi kolme Boston -kakkua. Leiriläisiä on tällä hetkellä yli 50, joten kaikille pitäisi riittämän päivällisen yhteydessä. Leivonnaiset onnistuivat erinomaisesti yhdessä laulaen ja nauraen.

Ain laulain työtäs tee .. pullataikina valmistuu yhteistyössä Ewan kanssa..

Pullat hyvät leivotaan ...
Maistuis varmaan sinullekin :)
                               

Suomalainen naismaratoonari Anne-Mari Hyryläinen saapui leirikeskukseen




Törmäsin yllättäin 2:35 maratonilla juosseeseen Anne-Mari Hyryläiseen, joka on jo useamman kerran käynyt näillä seuduilla treenaamassa. Lisäksi hänen intohimonaan on korkeiden vuorten kiipeäminen ja tähän mennessä hän on kiivennyt katsomaan maailmaa mm. Mt. Everestin, Lhotsen ja Manaslun huipulta. Haasteiden vuosi edessä Anne-Marilla sillä tulossa on Olympialaiset 2016, Rio de Janeirossa. Voitte käydä itse katsomassa lisää alla olevista linkeistä. Mukavan tavallisen oloinen urheilija :)


Anne-Mari Hyryläinen (o.s. Koskinen, s. 15. elokuuta 1978 Tampere) on suomalainen kestävyysurheilija. Hän edustaa Helsingin Jyryä ja häntä valmentaa Simo Wannas.
Hyryläinen saavutti Mount Everestin huipun toisena suomalaisnaisena 23. toukokuuta 2010. Ensimmäisenä suomalaisnaisena Mount Everestin valloitti Carina Räihä, joka nousi huipulle 17. toukokuuta 2010. Hyryläinen on kiivennyt muun muassa myös Lhotselle ja Manaslulle.

Urheilussa Hyryläinen on keskittynyt pääasiassa kestävyysjuoksuun ja hänen päämatkansa on maraton. Hän on voittanut maratonilla SM-kultaa vuonna 2014 ja SM-hopeaa vuonna 2004. Lisäksi hän on ollut SM-mitaleilla duathlonissa. Pekingin MM-kisoissa 2015 Hyryläinen oli maratonin 29:s ajalla 2.41.59. Hänen ennätyksensä on Dubaissa tammikuussa 2015 juostu 2.35.17.

Anne-Mari Hyryläinen voitti kymmenen kilometrin tammikuussa 2016 tiejuoksun Dubaissa Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa. Hänen voittoaikansa 34.42 on kauden kotimainen kärkitulos. Hyryläinen jätti muut naiset yli kahden minuutin päähän.  

Dubaissa asuva Hyryläinen jäi kaksi vuotta sitten juuri Dubaissa juoksemastaan ennätyksestään vain kolme sekuntia. 37-vuotias Hyryläinen sijoittui viime vuonna Pekingin MM-kilpailujen maratonilla arvokisadebyytissään hienosti 29:nneksi.

Kuntosalilla käynti

Klo 16:30-17:30 kävin kuntosalilla lähinnä venyttelemässä ja lihaksia herättelemässä. Toivottavasti jalat ovat huomenna heti aamusta vetreässä kunnossa kevyellä kympillä ja sitten myöhemmin kovalla 6 km:llä.

Päivällinen

Päivällinen tarjoiltiin jälleen klo 19. Ruuaksi saimme Ugalia, pinaattimuhennosta, keitettyjä perunoita ja kanakastiketta. Jälkiruuaksi nautimme melonin paloja ja uunituoreita vadelma-banaani -piirakoita. Kyllä leiriläisille makeakin näytti maistuvan – piirakat hupenivat nopeasti.

Väki vaihtuu leirillä: Reid lähtee huomenna ja Anne-Mari saapui tänään.

Sitten olikin blogin päivittämisen aika. Vaikka oli lepopäivä, ehdin kyllä puuhata yhtä sun toista mukavaa. Nopeasti päivä on kulunut. Lepopäivä on ollut paikallaan.

Hyvää torstai-illan jatkoa teille kaikille.

Terveisin Harri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti